torstai 22. lokakuuta 2015

Dublin

Kesäkuussa 2001 kävimme ensimmäisellä vajaan viikon mittaisella kaupunkilomalla - kohteena oli Dublin. Loman jälkeen kävimme hakemassa ensimmäisen koiramme kotiin :)

Dubliinkin menimme ns valmislomalle. Eli lähinnä se tuolla matkalla tarkoitti sitä, että lentokentältä oli bussikuljetus hotellille. Hotelli oli ihan keskustassa, joten siitä oli näppärä kävellä ihmettelemään kaupungin keskustaa. Kävimme tietysti muutamissa pubeissa Dublinissa kun oltiin. Ja pakkohan sitä Guinness -oluttakin oli yksi "mukillinen" juoda, vaikka ei mitään oluen juojia ollakaan, ja aika kauan meni että sen litkun sai alas. Myöhemmin en ole kyseiseen puuroon tarttunut ;)






Dublinissa söimme paljon kolmioleipiä, kävimme mm Trinity collegessa, siinä pubissa missä on kuvattu Kaukainen maa -elokuvan eräs kohtaus, jossain vanhassa kirjastossa (mahtoikohan olla tuolla Collegessa) ja yhtenä päivnä ajoimme paikallisjunalla hieman Dublinin ulkopuolelle ulkoilemaan jossain nummilla.

Dubliniin voisin ehdottomasti mennä joskus uudelleen - mieluusti sitä toki myös tutustuisi muuhunkin Irlantiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti