Lokakuussa 2019 vietin Japanissa kymmenen päivää, joista suurin osa kului työn merkeissä Fukuokassa (vierailu Kyushun yliopistolla), Sendaissa (vierailu Tohokun yliopistolla) ja Jokohamassa (osallistuminen vuorausmateriaalikonferenssiin). Väliin mahtui kuitenkin myös kaksi välipäivää, joista ensin mainittu tosin kului hotellissa Japaniin juuri tuolloin osunutta Taifuuni no. 19:ää paossa. Toisen välipäivän päätin käyttää tekemällä päivämatkan Jokohamasta läheiseen Kamakuran kaupunkiin, jossa en aiemmilla Japanin vierailuillani ollut käynyt.
Matka Kamakuraan onnistui näppärästi junalla: ensin paikallisjunalla yksi pysäkinväli (noin kolme minuuttia) Sakuragichosta (jossa hotellini oli) Jokohaman asemalle ja siellä vaihto etelään (eli Tokiosta pois päin) menevään junaan Jokosuka-linjalle (Yokosuka-line). Osa kyseisen linjan junista pysähtyy Oofunaan, joten Kamakuraan asti päästäkseen on valittava joko Zushiin, Jokosukaan tai Kurihamaan kulkeva juna, jotka jatkavat vielä Oofunan jälkeenkin. Matka Jokohamasta Kamakuraan kestää noin puoli tuntia. Tokiosta lähdettäessä matka ei oikeastaan olisi sen ongelmallisempi, koska samat junat tulevat Jokohaman asemalle Tokion suunnasta. Sieltäkin lähdettäessä on vain varmistettava, että juna ei jää Oofunaan ja huomioitava noin 30-45 minuuttia pitempi matka-aika.
Junaa vaihtamassa Jokohaman rautatieasemalla.
Kita-Kamakuran rautatieasema.
Itse jäin junan kyydistä Kamakuran pääasemaa edeltävällä pohjoisella asemalla (Kita-Kamakura) tutustuakseni ensin sen lähistöllä sijaitseviin buddhalaistemppeleihin. Lähimpänä asemaa sijaitsee rautatien pohjoispuolelle jäävä Engakun temppeli (Engaku-ji). Kolmensadan jenin (noin kolme euroa) sisäänpääsymaksua vastaan pääsee tutustumaan laajahkoon temppelialueeseen, josta löytyy kauniita rakennuksia, portteja ja puutarhoja, joiden tunnelma on huomattavasti Tokion ruuhkia rauhallisempi - ainakin jos osuu paikalle silloin, kun alue ei ole täynnä turisteja ja paikkaan tutustuvia koululaisia. Ja jos haluaa nautiskella tunnelmasta koko rahan edestä, niin lisämaksua vastaan pääsee nauttimaan matchaa aitoon zen-tyyliin.
Engaku-ji.
Engaku-jin lähistöllä sijaitsevat myös pienemmät, mutta vähemmän turisteja puoleensa vetävät ja siksi ehkä jopa "aidomman" tuntuiset Tokei-jin ja Joochi-jin temppelit. Molempiin pääsee tutustumaan kahdensadan jenin pääsymaksua vastaan ja niihin tutustuminen käy huomattavasti Engaku-jitä nopeammin.
Tokei-ji.
Joochi-ji.
Engaku-jissä, Tokei-jissä ja Joochi-jissä vierailtuani jatkoin matkaa kävellen kohti Kamakuran keskustaa, jolloin seuraavaksi tutustumiskohteeksi osuu Kenchoo-ji, joka on merkittävin ja vanhin Kamakuran zen-buddhalaisista temppeleistä. Temppelin merkitys näkyi paitsi kalliimpana sisäänpääsymaksuna (500 jeniä), myös suurempana määränä sekä länsimaisia turisteja että paikallisia alakoululaisia, joille kaikille tuntui olevan annettu tehtäväksi tutustua paitsi temppeliin, myös käydä kyselemässä paikalle osuvilta länsimaalaisilta kysymyksiä heidän kotimaastaan. Itse jouduin ainakin kuuden koululaisryhmän uhriksi kertomaan tulevani Suomesta, käyneeni Japanissa ennenkin sekä pitäväni japanilaisesta ruoasta - erityisesti sashimista ja okonomiyakista. Lisäksi sain poseerata useammanki koululaisryhmän kanssa todistukseksi heidän opettajilleen, että oppilaat olivat varmasti keskustelleet englanniksi jonkun turistin kanssa.
Kenchoo-ji.
Jatkettaessa matkaa Kenchoo-jistä edelleen Kamakuran suuntaan osuu matkan varrelle vielä yksi pienempi käymisen arvoinen temppeli eli Enno-ji, jonka ohi on kuitenkin helppo kävellä, ellei kiinnitä huomiota tien eteläpuolella olevalle mäelle nouseviin portaisiin vähän ennen kuin tie kulkee lyhyen tunnelin läpi. Enno-ji on myös pienempi temppeli, jonka vetonaulana ovat ihmisiä parempaan elämään pelottelevat patsaat tuonpuoleisessa odottavista kauheuksista. Näitä hirvityksiä pääsee ihastelemaan kahdensadan jenin pääsymaksua vastaan.
Enno-ji.
Tässä vaiheessa olinkin saanut jo melkoisen annostuksen zen-buddhalaisuutta, joten seuraavaksi kohteeksi valikoituikin sopivasti Tsurugaoka hachimanguu, joka on tärkein Kamakuran shintolaispyhätöistä. Itse pyhätön lisäksi alueelta avautuu näkymä parin kilometrin mittaiselle pääkadulle, jonka toisessa päässä avautuu Yuigahaman hiekkaranta. Pääkadun varrella, jokseenkin puolivälissä Tsurugaokasta Yuigahaman rannalle sijaitsee myös Kamakuran päärautatieasema, jonne asti kannattaa pysyä junan kyydissä, mikäli ei halua vierailla Pohjois-Kamakuran zen-buddhalaisissa temppeleissä.
Tsurugaoka hachimanguu.
Lokakuinen Yuigahaman hiekkaranta muutama päivä paikalle osuneen poikkeuksellisen voimakkaan taifuunin jälkeen ei luonnollisestikaan antanut houkuttelevinta kuvaa itsestään, mutta nytkin paikalla silti näytti olevan jonkin verran ulkoilijoita sekä surffaajia. Uskoisin, että kuumempina kesäkuukausina paikka vetää puoleensa huomattavasti enemmän väkeä.
Yuigahama beach.
Kuljettuani Yuigahaman rantaa jonkin verran länteen päin käännyin takaisin sisämaahan päin ja nousin Hasen aseman ohi Kootoku-inin buddhalaistemppeliin, jonka päänähtävyys on 1200-luvulta peräisin oleva noin 13-metrinen Buddhan patsas, jonka onttoon sisustaankin pääsee tutustumaan pientä lisämaksua (20 jeniä) vastaan. Kenchoo-jin tapaan myös täällä paikan zenmäistä rauhallisuutta häiritsivät lukuisat minun lisäkseni paikalla olevat turistit. Tässä vaiheessa olinkin kävellyt jo noin kahdeksan kilometriä ja jalkani kertoivat, että nyt olisi korkea aika harkita matkan jatkamista raiteita pitkin. Niinpä kävelinkin noin puolen kilometrin matkan takaisin Hasen asemalle, ostin 200 jenillä lipun Kamakuran pääasemalle (Hasen ja Kamakuran välinen linja ei ole JR:n linja, joten käytössäni ollut JR-passi ei kattanut tätä väliä toisin kuin matkojani Sakuragichosta Jokohaman kautta Kamakuraan) ja hyppäsin taas junan kyytiin. Kamakurassa vaihdoin taas tutun ja turvallisen JR:n kyytiin ja palasin takaisin Sakuragichoon samaan aikaan kun ilta alkoi jo hämärtyä.
Kootoku-inin Suuri Buddha.
In the belly of the Buddha.
Hasen asemalla.
Jos lähtee liikkeelle heti aamusta, niin Kamakurassa on mahdollista käydä päiväreissulla, mikäli yöpyy joko Tokiossa tai Jokohamassa. Yhteen päivään en kuitenkaan saanut enää mahdutettua vierailuita läheisellä Enoshiman saarella tai tutustumassa Itä-Kamakuran temppeleihin. Myös alueen vaellusreitit olivat kehuttuja, mutta sinne ei ollut mahdollista päästä taifuunin aiheuttamien tuhojen vuoksi. Jotain jäi siis seuraavaankin kertaan.
