Ookko nää reissannu: Siellä missä Afrikka loppuu

Maaliskuussa minulla oli mahdollisuus päästä vierailemaan eteläisellä pallonpuoliskolla toista kertaa eläissäni, kun työmatka kohdistui Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan. Konferenssin ja yliopistovierailun lisäksi aikaa oli pariin turistihenkisempäänkin retkeen sekä itse kaupunkiin tutustumiseen.

Pöytävuori auringonlaskun aikaan.

Veneitä Hout Bayssä.

Ensimmäinen retkikohde suuntautui Stellenboschin kaupungin ympäristön viinitiloille, joista ehdimme vierailla neljässä. Alueen viinejä on saatavilla Alkostakin, joten siinä mielessä maistelumatka ei tarjonnut mitään täysin uusia makuelämyksiä. Itse Stellenboschin alueella vierailimme Jordanin ja Lanzeracin tiloilla, joista jälkimmäisessä päädyimme testaamaan viinien ja suklaiden yhteensopivuutta. Omassa suussa erityisesti chardonnayn ja inkiväärivalkosuklaan yhdistelmä onnistui tuomaan molemmista esiin juuri parhaat puolet.

Jordanin viinitilalla.

Viini-suklaa-maistelua Lanzeracin viinitilalla.

Stellenboschista jatkoimme parikymmentä kilometriä itään Franschhoekin alueelle. Kyseinen alue vilisi Ranskasta tuttuja paikannimiä johtuen alueen aikoinaan asuttaneista hugenoteista, jotka olivat saaneet täältä turvapaikan paetessaan Ranskassa 1600-luvun lopulla kokemiaan uskonvainoja. Oppaamme mukaan juuri näitä Ranskasta tulleita pakolaisia on pitkälti kiittäminen siitä, että Etelä-Afrikka nykyään mainitaan maailman viinimaista puhuttaessa: jo ennen hugenottien tuloa olivat paikalle tulleet hollantilaisetkin toki jo harjoittaneet viininviljelyä, mutta tulokset olivat olleet kovin vaatimattomia, ja vasta ranskalaiset toivat viininviljelytaidon Afrikan eteläkärkeen. Franschoekissa vierailimme Dieu Donnén tilalla, jossa myös söimme lounasta, sekä Haute Cabrièren tilalla, jossa mieleen jäivät erityisesti väkevämmät jälkiruokaviinit - ehkäpä juuri hetkeä aiemmin nautitun lounaan vuoksi. Sen sijaan paikan Pierre Jourdan -nimikkeellä myytävät kuohujuomat eivät jostain syystä oikein kolahtaneet.

Dieu Donnén viinitilalla Franschhoekissa.

Hugenottimuistomerkki Franschhoekissa.

Toisena retkikohteena kävimme kiertoajelulla, jossa pääsimme vierailemaan turistien täyttämässä Cape Pointissa, paikallisten mielestä paljon vähemmän kiinnostavalla viereisellä Hyväntoivonniemellä, Simon's Townissa katsomassa paikallisia pingviinejä sekä Kirstenboschin puutarhoissa Pöytävuoren kupeessa. Cape Point ja Hyväntoivonniemi olivat varsin vakuuttavan näköinen paikka riippumatta siitä, uskooko Atlantin ja Intian valtamerien kohtaavan juuri siinä vai vasta noin 100 kilometriä idempänä Cape Agulhasissa, josta löytyy Afrikan mantereen eteläisin piste (Hyväntoivonniemi on siis Afrikan lounaisin piste).

Cape Point.

Hyväntoivonniemi.

Kirstenboschin puutarha oli maaliskuussa, joka siis on paikallista syksyä, jo kovin kuiva ja olisi varmasti ollut parhaimmillaan jonain toisena ajankohtana. Pingviinit olivat juuri niin hauskoja kuin voi kuvitellakin niiden olevan, vaikka hieman mietityttikin, että kuinkakohan ne viihtyivät hiekkarannalla liki 30 asteen helteessä, kun yleensä kyseiset linnut on tottunut sijoittamaan hieman kylmempiin olosuhteisiin.

Pingviinejä Simon's Townissa.

Alueen eläimistö muutenkin poikkesi siitä, mihin on Suomessa tottunut. Varoitusmerkkejä näkyi pingviinien lisäksi kameleonteista ja paviaaneista, joista viimeksi mainitut ovat kuulemma oikea riesa ruokaa varastaessaan. Näiden lisäksi auton ikkunasta näkyi myös strutseja ja seeproja.

Näiden retkikohteiden lisäksi oma aika rajoittui satunaiseen kiertelyyn Kapkaupungissa yhtäältä keskustan ja Waterfrontin ja toisaalta Newlandsin ja Claremontin alueilla. Näistä Waterfrontin alue on se paikka, johon kannattaa suunnata illalliselle. Paikallisten merenelävien lisäksi tarjolla oli mm. erinomaisesti valmistettuja sisäfilepihvejä, joiden koot liikkuivat 250 grammasta aina kiloon asti. Puolen kilon pihviä mutustellessa ei juuri jää kaipaamaan lisähöysteitä lautasen reunalle.