perjantai 12. helmikuuta 2016

Kaupunkilomalla Krakovassa, pakkasia paossa Puolassa (osa 1)

Alkuvuoden kelit olivat joko liian kylmiä tai liian loskaisia lenkkeilyyn, joten oli korkea aika suunnistaa vuoden 2016 ensimmäiselle ulkomaanmatkalla kohti Krakovaa. Kyseinen Etelä-Puolan kaupunki oli kummitellut yhtenä vaihtoehtoisena kaupunkilomakohteena jossain Edinburgin, Rooman, Amsterdamin, Münchenin ja Oslon taustalla, joten ihan puskista matkakohde ei valikoitunut, vaikkei se ehkä ihan ykkösvaihtoehto ollutkaan. Kävi kuitenkin niin sopivasti, että Krakovaan oli tarjolla hyvät tarjouslennot Kaisalle samalla kun itse pääsin sinne Finnair-pisteillä, joten miksipä ei.



Sen lisäksi, että lennot saatiin tavallista edullisemmin, ei matkan hinta muutenkaan päässyt nousemaan liian korkeaksi. Vanhasta kaupungista muutaman sadan metrin päässä olevasta ihan kivasta pikkuhotellista sai kahden hengen huoneen aamiaisella alle 50 eurolla per yö ja muutenkaan kolmen yön reissulla ei ehtinyt kuluttaa rahaa mitenkään järkyttäviä määriä, vaikka käytiinkin useammissa (sisäänpääsymaksullisissa) nähtävyyksissä ja ravintolaruokailutkin otettiin ihan viinin kanssa. Eli jos mieli tekee Keski-Eurooppaan kaupunkilomalle, mutta budjettia pitää suunnitella huolella, niin Krakova tarjoaa kyllä ihan varteenotettavan vaihtoehdon.



Nähtävyyksien osalta keskityimme itse Krakovan tarjoamiin nähtävyyksiin ja jätimme ihan tarkoituksella lähistöltä löytyvät Wieliczkan ja Auschwitzin väliin. Itse olinkin käynyt niissä molemmissa jo aiemmin - olkoonkin, että siitä on jo 35 vuotta aikaa. Itse kaupunki (Vanha kaupunki, linnan alue ja muutama vanhan kaupungin ulkopuolelle sijoittuva kohde kuten Schindlerin tehdas) tarjosivat mukavasti nähtävää pariksi päiväksi ilman kaupungin ulkopuolelle suuntautuvia matkojakin.



Yleisesti ottaen Krakovasta jäi hyvin pitkälle samankaltainen kuva kuin Prahasta, jossa kävimme parin päivän lomalla muutama vuosi sitten. Viihtyisä vanha kaupunki, juutalaiskorttelit ja linna löytyvät molemmista paikoista. Oma suosikkinähtävyyteni tällä matkalla oli yliopiston Collegium Maius, jossa oli oikein hauska ja informatiivinen kierros paikallisen yliopiston vanhimmassa rakennuksessa, jossa muun muassa Kopernikus oli aikoinaan pohtinut kiertääkö maa aurinkoa, aurinko maata vai miten kaikki oikein pyöriikään.



Sää näin tammikuussa ei luonnollisestikaan ollut optimaalisin, mutta ainakaan minua ei häiritse, vaikkei kaupunkilomakohteissa olekaan hellelämpötiloja. Lämpötilat pyörivät matkamme aikana siinä nollan ja kymmenen asteen välillä, mikä ainakin meille oli ihan riittävästi. Pari viikkoa aiemmin kaupungissa oli kuulemma ollut reilusti pakkasta, joten talvisetkin olosuhteet olisivat olleet ihan mahdollisia tähän vuodenaikaan sijoittuvalla matkalla.


Liikkuminen Krakovassa onnistuu keskustan alueella ihan jalkaisin, mutta kauempana oleviin kohteisiin pääsee helpohkosti vaikkapa raitiovaunulla. Hieman meinasi olla vaikeuksia lippujen ostamisen kanssa, kun lipunostoautomaatteja ei löytynytkään ihan joka pysäkiltä, mutta muuten paikallinen julkinen liikenne vaikutti oikein toimivalta ja edulliselta. Myös matkat lentokentältä keskustaan ja takaisin sujuivat joutuisasti ja helposti junalla. Ja kahtena aamuna tuli tietysti herättyä sen verran aikaisin, että ehti käydä juoksemassa Vanhan kaupungin ja linnan ympäri ennen aamupalalle menoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti